Artikkeli kirjoitettu yhdessä Kalle Hernbergin kanssa teokseen Toisenlainen kuntakartta – demokraattiset hyvinvointikunnat.
”Hallituksen tavoitteena on nostaa Suomi maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä.” (Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma 22.6.2011)
Suomalainen peruskoulu sai alkunsa 1970-luvulla työväenliikkeen pitkään jatkuneen toiminnan tuloksena ja oikeiston vastustuksesta huolimatta. Peruskoulun idea oli kouluttaa koko ikäluokka samoissa kouluissa ja samoilla luokilla varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta. Kaikille yhteinen peruskoulu on tärkeä niin oppilaiden sosiaalisen kehityksen kuin tasa-arvon näkökulmasta. Peruskoulu-uudistuksessa tehtiin kompromisseja rinnakkaiskoulujärjestelmää puolustaneen oikeiston kanssa. Monet yksityiskoulut saivat jatkaa toimintaansa. Peruskoulun sisälle luotiin tasoryhmiä, jotka erottelivat oppilaita jatko-opiskelumahdollisuuksien kannalta. Myös apu- ja tarkkailuluokat ja -koulut jatkoivat pitkään olemassa oloaan uudessa peruskoulujärjestelmässä. Tasoryhmät lakkautettiin muodollisesti 80-luvun lopulla, mutta ovat taas tekemässä paluuta.
Kaikille yhteisen peruskoulun kriitikot hiljenivät vasta, kun ensimmäiset PISA-tulokset (Programme for International Student Assessment) julkaistiin vuonna 2000. Ylistys lisääntyi, kun PISA toisensa jälkeen Suomi sijoittui viiden parhaan joukkoon. OECD-maiden masinoima PISA on kansainvälinen tutkimus, jossa testataan 15-vuotiaiden nuorten tietoja ja taitoja. Tehtävät ovat soveltavia ja PISA tarjoaa vertailukelpoista tietoa eri maiden oppilaiden suoriutumisesta kyseessä olevissa tehtävissä.
Suomen PISA-tuloksia selittänee osaltaan väestön suhteellinen homogeenisyys, koulujen pienet koot sekä opettajien ja myös lastentarhanopettajien laadukas koulutus. Erot osaamisessa eivät ole päässeet kasvamaan, kun kaikki käyvät samat koulut ja opettajia on ollut paljon suhteessa oppilaisiin. Suomessa heikosti menestyvien oppilaiden osuus on muihin maihin verrattuna varsin pieni. Toisaalta parhaiten menestyneiden osuus on yhtä suuri, ellei suurempikin kuin useissa maissa, joita on perinteisesti pidetty korkeatasoista koulutusta tarjoavina.
Samalla kun suomalaista peruskoulua ja sen tuloksia ylistetään ympäri maailmaa, on mahdollista nähdä myös toisenlainen todellisuus. Suomalaiskoululaiset eivät viihdy koulussa kansainvälisesti vertailtuna erityisen hyvin ja heidän asenteensa koulua kohtaan ovat muuttuneet entistä kielteisemmiksi. Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Suomalaiset pärjäävät kansainvälisesti edelleen hyvin PISA-testeissä, mutta taitojen heikkenemistä on ollut havaittavissa. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös muissa oppilaiden kykyjä ja asenteita mitanneissa testeissä. Järjestelmä tuottaa yhä suurempia osaamiseroja koulujen ja alueiden välillä.
Koulujärjestelmää rakennetaan poliittisin päätöksin eivätkä ongelmat ole syntyneet tyhjästä. Yritysmaailman ja markkinakilpailun kovat arvot ovat jyränneet yli tasavertaisuuteen pohjautuvan peruskoulujärjestelmän.
Asiakas on keisari ilman vaatteita
Kuntarakennetta on mullistettu jo 90-luvun lamasta lähtien, jolloin valtio siirtyi raamibudjettien ja yksityistämisen aikaan ja säästi kuntapalveluista rankalla kädellä. Aluehallinnon tehtävien karsiminen, läänijakouudistus sekä kuntaliitokset noudattelevat uusliberalistisia oppeja. Vastuun siirtämisestä paikalliselle tasolle on tullut merkittävä keino markkinoistaa julkista palvelutuotantoa. Voi todeta, että 90-luvun alun lamassa materialisoitui uusliberalismin henki; 80-luvulta alkaen valtaa saanut puhe kilpailusta ja itseohjautuvuudesta.
Uusliberalismiin kiinteästi liittyvä New Public Management, Uuden julkisjohtamisen oppi on saanut hegemonian kuntakentässä. Malli perustuu yksityisten markkinoiden ihailuun ja idealisointiin. Yritysjohdon ideologia on ”paljon ja halvalla”, vain eliitille hyvää laatua, mutta hyvinvointiammateissa toimivien ihmisten, esimerkiksi opettajien ideologian pitäisi puolestaan korostaa sitä, että kaikki ihmiset on hoidettava hyvin.
Uuden julkisjohtamisen opin mukaisesti kunnissa on otettu käyttöön ns. asiakaslähtöisiä palvelukonsepteja. Koulun kannalta tarkasteltuna tämä merkitsee sitä, että koulusta on tullut palvelun tuottaja, vanhemmista ja oppilaista asiakkaita. Asiakaslähtöisyys vaikuttaa merkittävästi yksilön ja yhteiskunnan väliseen suhteeseen. Asiakkuus viittaa vapaaseen valintaan. Koulun valinnaisuus ja lähikouluperiaatteesta lipeäminen toimii esimerkkinä yksilön ja yhteiskunnan edun ristiriidasta. Koulujen eriarvoistuminen asettaa oppilaat eri asemaan keskenään, vaikka kouluvalinta saattaa olla jonkin yksilön edun mukaista jonakin hetkenä. Kokonaisuutena oppimistulokset heikkenevät. Yksilön tavoittelema etu ei myöskään välttämättä vastaa konkreettisessa oppimistilanteessa esimerkiksi opettajien opetuksellisia ja kasvatuksellisia tavoitteita.
Asiakkuus-näkökulman perusteella syntyy riski, että myös yksittäinen opettaja voi joutua vastuuseen rakenteellisista ongelmista. Vaikka opettaja on tietoinen oppilaiden tarvitsemasta tuesta, hän kokee samalla voimattomuutta toisaalta resurssien puutteesta, toisaalta siitä, että oppilaisiin liittyvät ongelmat ovat yleensä moniulotteisia eivätkä ole ratkaistavissa vain opetusmenetelmällisin keinoin.
Erityisopetuslain hiljattainen uudistus tähtää siihen, että oppilas saa tukea entistä helpommin ja nopeammin, kun vaikeuksia ilmenee. Opettajille uudistus on tarkoittanut lisääntyneitä kirjoitustöitä, kun kolmiportaisen tukimallin joka vaiheessa kaikki toimenpiteet ja suunnitelmat tulee dokumentoida perusteellisesti. Lain laatimisessa näkyy selkeä manageristinen intressi: suoritteita pyritään mittaamaan numeroin ja arvioimaan palvelujen vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta. Resursseja uuden systeemin pyörittämiseen ei ole lisätty.
Tähän mennessä kuntauudistus on konkreettisesti näkynyt esimerkiksi kouluverkoston karsimisena ja koulutusyksiköiden koon kasvattamisena, koulutuksen tukipalvelujen, kuten siivouksen, keittiön, vahtimestaripalvelujen ja huoltopalvelujen sekä oppilashuollollisten palvelujen yksityistämisenä tai siirtämisenä eri tulosyksiköihin tilaaja-tuottaja-malleissa. Tämä rikkoo tukipalvelujen työntekijöiden luontevaa yhteyttä kouluun kasvattajina ja toimii kouluyhteisöä hajottavasti. Paradoksaalista kyllä, avokätistä julkista rahoitusta nauttivat yksityiskoulut pyrkivät tietoisesti järjestämään tukipalvelut koulun toimesta yhteisöllisyyttä tukeviksi.
Kouluja on yhdistetty ja keskitetty sekä kuntaliitosten yhteydessä että niistä riippumatta. Keinotekoisten yhdistämisten perusteena on käytetty mm. hyvää tarkoittavaa yhtenäisen peruskoulun ideaa. Kasvaneita koulutusyksiköitä hallitaan kuitenkin manageristisessa hengessä.
Manageristiseen strategiaan kuuluu olennaisesti vahvistaa koulun toiminnan ulkoista määräytymistä, mikä tekee vaikeaksi kehittää pedagogista työtä reflektiivisenä toimintana, koulun omista tarpeista lähtien. Opetusvirastojen valta on kunnissa kasvanut. Rehtoreista pyritään tekemään ”ammattijohtajia”, jolloin heidän hallittavakseen tulee useasta toimipisteestä koostuva koulutusyksikkö, eikä heillä ole opetusvelvollisuutta. Työtehtävät koostuvat yhä enemmän koulukohtaisesta tilinpidosta ja muista byrokraattis-hallinnollisista tehtävistä. Lisäksi uusia hallinnollisia projekteja tuodaan kouluun siihen tahtiin, ettei vanhojen vaikuttavuutta ehditä arvioida. Yhteys koulun pedagogiseen arkeen ja tarpeisiin katkeaa.
Jyrki Kataisen hallituksen aikomus lopettaa suurin osa Suomen kunnista tuskin ainakaan vähentää koulukokojen kasvamista ja koulujen keskittämistä suurempiin asutuskeskuksiin. Samalla yhä useampi koululainen käy koulua irrallaan omasta lähiyhteisöstään.
Koulutuksellisesta tasa-arvosta ”yksilölliseen oppimispolkuun”
Pelkästään PISA-tuloksilla arvioituna suomalainen peruskoulu näyttää tuottavan hyvää ja melko tasaista jälkeä. Kuitenkin koulujen ja alueiden välillä on eroja oppimistuloksissa ja erot ovat kasvussa. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla alueellinen eriytyminen on todellinen ongelma. Helsingistä löytyvät sekä maan parhaat että heikoimmin menestyvät koulut. Enemmän kuin koulun toiminnan laatua, kuvaa oppilaiden koulumenestys sisään valikoituneiden sosiaalistaloudellista asemaa. Koulun oppilaaksiottoalueen työttömyysasteen, aikuisten koulutustason ja asuntokannan avulla voidaan kohtuullisen luotettavasti ennustaa koulujen oppimistuloksia vaikka itse koulun toiminnasta ei tiedettäisi mitään.
Kotitaustan suuri vaikutus oppilaan koulumenestykseen kertoo koulutuksen periytyvyydestä. Kotitausta on yhteydessä koulumenestykseen sekä suoraan ja välillisesti jatkokoulutusvalintoihin jo peruskoulun lopussa. Vastaavasti yliopistoihin hakeutuvat edelleen enimmäkseen korkeakoulun käyneiden lapset ja työväenluokan jälkeläiset pysyvät suurimmalta osin työväenluokan ja muissa vähemmän koulutetuissa ammateissa.
Peruskoulun yhtenäisyyttä on rakennettu purkamalla rinnakkaiskoulujärjestelmä ja luopumalla tasoryhmistä. Kuitenkin tasoryhmät alkavat olla uudestaan käytössä useissa kouluissa. Keskustelua käydään myös valinnaisuuden lisäämisestä.
Individualisoitumiskehityksen huippuna muutamat koulut ovat ryhtyneet toteuttamaan ns. vuosiluokkiin sitomatonta perusopetusta, ”yksilöllisiä oppimispolkuja”, jolloin riski oppimistulosten saavuttamisen vastuun siirtymisestä oppilaalle on suuri. Oppilaiden kohteleminen yksilöinä on toki hyvä, mutta on nähtävissä, että yksilöllisyyden – ja asiakkuuden – liiallinen korostaminen jättää eniten tukea tarvitsevat oman onnensa nojaan.
Mitkään tutkimukset eivät osoita, että samantasoisten oppilaiden opiskeleminen keskenään olisi kenenkään eduksi. Päinvastoin, heikoimmat oppilaat voivat jopa hyötyä parempitasoisista luokkatovereista. Niille, jotka menestyvät jo hyvin, ei muun luokan tasolla ole niin merkitystä. Kansainvälisellä tasolla sama asia on huomattavissa, kun varhain menestyvät ja heikommin menestyvät oppilaat erillisiin ryhmiin pistävät koulujärjestelmät tuottavat heikompia oppimistuloksia.
Yksi esimerkki peruskoulun yleisopetuksen vaikeuksista vastata oppilaiden tarpeisiin on erityisopetuksen räjähdysmäinen kasvu. Erityisopetukseen sijoitettujen määrä kaksinkertaistui 90-luvun puolivälistä 2000-luvun puoliväliin. Erityisopetukseen siirrettynä opiskeli 8,5 prosenttia peruskoululaisista vuoden 2010 syksyllä. Erityisopetukseen siirrettyjen määrä ei enää kasvanut, mutta sen sijaan niiden oppilaiden määrä, jotka käyvät osa-aikaisessa erityisopetuksessa, kasvoi 23 prosenttiin lukuvuoden 2009-2010 aikana.
Parhaimmillaan osa-aikainen erityisopetus paikkaa sosiaalisesta taustasta johtuvia eroja. Voidaan kuitenkin miettiä, olisiko ongelma sittenkin enemmän järjestelmässä kuin yksilöissä, kun lähes kolmasosa oppilaista tarvitsee tukea enemmän kuin yleisopetuksen puolella sitä pystytään antamaan. Erityisopetuksen tarpeen kasvu voi olla yksi oire sosiaalisten erojen kasvusta.
Peruskoulu ei ole onnistunut poistamaan väestön lähtökohdista johtuvia eroja oppimisessa ja uravalinnoissa. Lisäksi erot hyvien ja heikkojen oppilaiden, luokkien, koulujen ja alueiden välillä ovat kasvussa. Kaikille yhteisen opetuksen vähentäminen ei ole oikea suunta, jos halutaan muuttaa järjestelmää tasa-arvoisemmaksi. Koulujen koon kasvattaminen ja lähikouluista luopuminen voi pahimmillaan kärjistää alueelliset erot ja lisätä eriytymistä.
Johtopäätöksiä
Kuntauudistuksessa on sivuutettu koulutus ja uudistus on kietoutunut lähinnä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen, menokehityksen rajoittamisen ja kuntakoon suurentamisen ympärille. Kuntauudistus tulee vaikuttamaan valtionosuusuudistukseen ja sen myötä koulutuksen rahoitukseen. Kuntauudistukseen sisältyvät hallinnolliset uudistukset vaikeuttavat kouluyhteisön mahdollisuuksia suunnitella toimintaansa pedagogisista lähtökohdista. On siis välttämätöntä, että kuntauudistuksen vaikutukset arvioidaan koko koulutusjärjestelmän kannalta.
Oppilaiden osaamisen ja vaikeuksien polarisoituminen vaatii suuria muutoksia peruskoulujärjestelmässä, jos suuntaa halutaan korjata. Peruskoulun tulee toimia vuorovaikutuksessa oppilaiden lähiyhteisön kanssa. Suuret yksikkökoot vaikeuttavat sitä ja koulun sisäistä yhteisöllisyyttä. Soveltuvuuskokeet ja erikoistuminen eivät sovi peruskouluun, jonka tulee tasata eroja, ei tuottaa niitä.
Koulujen luokkakokojen pienentäminen ja yhteistyö lasten vanhempien ja muun lähiyhteisön kanssa ovat keskeisiä keinoja myös monikulttuuristen koulujen ja niiden kansainvälisyyden tarjoamien vahvuuksien kehittämisessä. Samalla on tärkeä tukea monikulttuuristen lasten kotikielen oppimista ja panostamista suomi (tai ruotsi) toisena kielenä -opetukseen jo päiväkodeista ja esikoulusta alkaen.
Peruskoulussa tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota koulun kasvatukselliseen tehtävään. Oppilaat ovat kokonaisia ihmisiä, joiden tarpeisiin on koulussa vastattava moniammatillisesti eikä lohkoa lapsia useiden eri palveluiden piiriin. Tilaaja-tuottaja-mallit hankaloittavat moniammatillisen tuen antamista. Oppilaat ovat nyt eriarvoisessa asemassa, kun koulupsykologi ja -kuraattoripalvelujen saatavuudessa on suuria eroja paikkakunnittain.
Koulut eivät ole kuitenkaan omnipotentteja toimijoita tasa-arvoista yhteiskuntaa luotaessa. Koulun ulkopuolella harjoitettava yhteiskuntapolitiikka vaikuttaa ratkaisevasti koulun kasvatuksellisten päämäärien ja koulutuksen tasa-arvoisuuden toteutumiseen. Kaikkinainen turvattomuuden lisääntyminen ja epävarmuus syö pohjaa myös koulutukselta. Nuorten voi olla entistä vaikeampi nähdä koulutuksen merkitystä ja löytää motivaatiota opiskeluun, kun työmarkkinat käyvät epävarmemmiksi.
Osaavaa kansaa ei rakenneta tyhjiössä. Yhteiskunta vaikuttaa siihen kuinka paljon nuoria kiinnostaa kasvaa sen jäseniksi. Oppiminen vaatii aina sitoutumista, johon on vaikea lähteä, jos tulevaisuus muuten näyttää toivottomalta. Peruskoulu ei myöskään toimi ilman opettajia, koulurakennuksia ja todellisia resursseja.
Kirjallisuutta
Hallitusohjelma
Koulutuksen arviointikeskus
Rajakaltio Helena, Moninaisuus yhtenäisyydessä. Peruskoulu muutosten ristipaineessa. ISBN 978-951-44-8654-8 (pdf )
Rantala Kati & Sulkunen, Pekka, Projektiyhteiskunnan kääntöpuolia. 2007
Rimpelä, M. & Bernelius, V. (toim.) 2010. Peruskoulujen oppimistulokset ja oppilaiden hyvinvointi eriytyvällä Helsingin seudulla.
Saloviita Timo, Erityisopetus ja inkluusio. 2008
Hellää hoivaa Helsinkiin! 