Teoksessaan Donitsitaloustiede: Seitsemän tapaa ajatella kuin 2000-luvun taloustieteilijä Kate Raworth käy yksitellen läpi valtavirtataloustieteen perusolettamuksia niitä kritisoiden ja tarjoaa mielestään parempia näkökulmia tilalle. Luvussa yksi hän esittää bruttokansantuotteen aseman purkamista yhteiskuntien edistyksen mittarina ja tarjoaa tilalle donitsimalliaan, jossa päämääränä on ”inhimillinen hyvinvointi kukoistavassa elämän verkostossa”.
Raworth aloittaa esittelemällä taloustieteen historiaa ja perustelemalla sitä kautta vaatimustaan päämäärän tunnistamisesta ja tunnustamisesta taloustieteessä. Hänen mukaansa se, ettei taloustieteissä ole enää viime vuosikymmeninä haluttu ottaa kantaa talouden päämääriin, on johtanut siihen, että bruttokansantuotteesta ja erityisesti sen kasvattamisesta on tullut enemmän tai vähemmän julkilausuttu taloustieteellisen ajattelun läpäisevä päämäärä.
Donitsitaloustiedettä voi suositella lämmöllä kaltaisilleni maallikoille jo ihan siitä syystä, että siitä saa tiivistetystä käsityksen valtavirtataloustieteen kehityksestä ja ydinajatuksista. Toki kuten yleisesti hyväksytty tapa on, otetaan taloustieteellisen ajattelun kehityksessä huomioon vain valkoisten miesten englanninkielisissä valtioissa ja Euroopan mantereella julkaisemat ajatukset emmekä näin ollen tiedä, mitä muualla maailmassa on näistä kysymyksistä ajateltu. Sinänsä se ei toki ole ongelma, jos samalla ymmärretään, että ”taloustiede” tarkoittaa tämän rajatun alueen ja porukan ajattelua eikä näin ollen ole mitään maailmanlaajuista taloustiedettä.
Yhtäkaikki, Raworthin mukaan ”länsimaisessa” valtavirtataloustieteissä on vahvasti sitouduttu ajatukseen bruttokansantuotteen kasvattamisesta ja sen yhteydestä ”kehitykseen” ja ”edistykseen”. Kun bruttokansantuotteella tarkoitetaan kansallisvaltion rajojen sisällä tuotettujen hyödykkeiden ja palveluiden arvoa, on helppo huomata ettei sen kasvattaminen loputtomiin vaikuta kovin realistiselta tavoitteelta maapallon kantokyvyn kannalta.
Raworth ei ota tässä kohtaa esiin feministisen taloustieteen piirissä ollutta ajatusta siitä, kuinka palkatta tehtävä uusintava työ tulisi sisällyttää bruttokansantuotteen laskelmiin (ks. esim. Marilyn Waring 1988 If Women Counted). Nämä keskustelut suhteessa Raworthin tavoitteisiin on mielestäni oivallinen esimerkki, kuinka erilaisia tapoja olemassa olevien järjestelmien muuttamiseen voi olla. Vaikka lähestymistavat ensi silmäyksellä voivat näyttää keskenään ristiriitaisilta, on niillä mielestäni mahdollista nähdä yhtä paljon painoarvoa ajallinen ja alueellinen konteksti huomioiden. Koska uusintava työ pitkään puuttui kokonaan niin taloustieteistä, talouden määritelmästä kuin monien yhteiskuntatieteilijöidenkin näkökulmista, on feministisellä liikkeellä ollut tehtävää sen näkyväksi tekemisessä. Siksi uusintavan työn sisällyttäminen BKT-laskelmiin voi olla ihan järkeväkin tavoite. Mutta se ei riitä, minkä Raworth onnistuu hyvin perustelemaan BKT:n jatkuvan kasvattamisen ongelmallisuudella. Donitsimallissa otetaankin huomioon bruttokansantuotetta laajemmin erilaisia mittareita arvioitaessa järjestelmän sosiaalista ja ekologista kestävyyttä.
Raworth kehottaa hylkäämään jatkuvan (BKT:n) kasvun tavoitteen ja kuvaa donitsimallillaan tasapainotilaa, jossa talous on järjestetty niin, että maapallon ihmisillä on turvattu perushyvinvointi planeetan kantokyvyn rajoissa. Sosiaalinen perusta on ihmisoikeuksiinkin kuuluvat kaksitoista asiaa, joita ilman kenenkään ei tulisi jäädä:
- vesi
- ruoka
- asunto
- terveys
- koulutus
- tulot ja työ
- rauha ja oikeudenmukaisuus
- poliittinen ääni
- sosiaalinen tasa-arvo
- sukupuolten tasa-arvo
- verkostot
- energia
Ekologisen rajan Raowrth määrittelee Johan Rockströmin ja Will Steffenin johtaman kansainvälisen tutkimusryhmän tunnistaman yhdeksän ratkaisevan prosessin pohjalta, mitkä pitävät maapallon ihmisille elinkelpoisena.
- ilmastonmuutos
- valtamerten happaneminen
- kemialliset saasteet
- typpi- ja fosforikuormitus
- makean veden väheneminen
- maaperän muutokset
- biodiversiteetin väheneminen
- ilmansaasteet
- otsinikerroksen oheneminen
Donitsimalli on ehdottomasti askel eteenpäin sellaisesta ajattelusta, jossa talouskasvu asetetaan tärkeimmäksi päämääräksi, jolle kaikki muut päätökset alistetaan. Silti itseäni kiusaa mallin ihmiskeskeisyys. Donitsin ulkorajat määrittää ekologiset raja-arvot, jotta ihmiset pystyvät edelleen elämään tällä planeetalla. Mielestäni todella radikaalia tulevaisuuden kuvaa aletaan luomaan vasta siinä vaiheessa, kun ihmislaji luopuu itselleen ottamasta luomakunnan kruunun asemastaan ja alkaa nähdä luonnolla ja muilla lajeilla itseisarvon.
Hellää hoivaa Helsinkiin! 