Luvussa 2 – Ajattele kokonaisuutta Kate Raworth palaa aiemminkin mainitsemaansa Paul Samuelsonin kuvaan kansantalouden kiertokulusta. Kuvassa makrotalouden malli kuvataan rahan kiertona kotitalouksien ja yrityksien välillä sekä osoitetaan liikepankkien, julkisen sektorin ja ulkomaankaupan asema kierrossa. Kuvassa esiintyvät toimijat ja ajatus rahataloudesta toimimassa jonkinlaisessa muusta yhteiskunnan toiminnasta irrallaan olevassa tyhjiössä on tyypillinen tapa tarkastella taloutta 1980-luvulla yleistyneessä uusliberaalissa talousajattelussa. Raworth kiinnittää kuitenkin huomion siihen, mitä kuvasta puuttuu.
Raworth näkee, että rahataloutta ja ihmisten toimintaa tyydyttää tarpeensa tulee tarkastella energian ja maapallolla olevien eloperäisten ja raaka-aineiden kontekstissa. Hänen sulautuvan kansantalouden kuvansa muodostuu sisäkkäisistä soikioista, joissa rahavirrat ovat upotettuina kansantalouden, yhteiskunnan ja maapallon kehiin. Kansantalouteen on myös lisätty uusliberalistisesta näkemyksestä poiketen kotitalouksien, markkinoiden ja julkisen sektorin lisäksi yhteisomistukset.
Sulautuvan kansantalouden malli sosiaalisen uusintamisen näkökulmasta
Suurin ongelmani Raworthin sulautuvan kansantalouden mallissa on sen sitoutuneisuus olemassa oleviin rakenteisiin ja toimijoihin. Mallissa toki tunnistetaan ansiokkaasti maapallon resurssien merkitys kaikkeen ihmisen toimintaan. Hän myös painottaa uusintavan työn ja rahatalouden ulkopuolella tehtävän työn merkitystä yhteiskunnille. Itseäni näiden asioiden jäsentämisessä on auttanut sosiaalisen uusintamisen teoria, jonka valossa tarkastelen seuraavaksi Raworthin sulautuvan kansantalouden mallia.
Sosiaalisen uusintamisen näkökulma ei ole uusi feministisissä keskusteluissa, mutta se tuntuu osuneen nyt johonkin ajankohtaiseen ja tarpeelliseen marxilaisuuteen kallellaan olevien feministien keskuudessa. Perinteisesti sosiaalista uusintamista on käytetty ihmisten ylläpitoon ja uusintamiseen liittyvien tehtävien nimenä. Näitä ovat muun muassa lasten synnyttäminen ja kasvattaminen, kotityöt ja hoiva. Sosiaalisella uusintamisella on pyritty tekemään näkyväksi tätä ihmisten ja yhteisöjen olemassa olon kannalta välttämätöntä työtä.
Raworth tunnistaa, että ihmisillä on erilaisia rooleja eri yhteiskunnan alueilla. Hän myös tiedostaa, että uusintava työ on yhteiskunnan ja kansantalouden ytimessä, mutta sijoittaa sen kotitalouksiin. Tässä näen sosiaalisen uusintamisen viitekehyksen vahvuuden siinä, ettei se lukitse uusintavaa työtä tiettyyn paikkaan eikä ota kapitalistiseen yhteiskuntaan liittyviä rooleja itsestään selvyytenä. Ehkä sosiaalisen uusintamisen viitekehyksen terävin kärki kohdistuukin siihen, kuinka analysoida hoivaa osana kapitalistista järjestelmää.
Sosiaalisen uusintamisen ja pääoman kasautumisen välinen ristiriita
Sosiaalisen uusintamisen näkökulma pohjautuu marxilaiseen käsitykseen kapitalistisesta järjestelmästä. Tällöin kapitalismiin elimellisesti kuuluu yritysten kasvaminen, pääoman keskittyminen harvoille ja markkinoiden laajeneminen yhä uusille alueille. Kapitalismissa ihmisten on myytävä työvoimaansa tekemällä palkkatyötä, jotta siitä saaduilla rahoilla voidaan ostaa elämiseen tarvittavat hyödykkeet ja palvelut. Samaan aikaan yrityksistä selviytyvät kilpailussa parhaiten ne, jotka pystyvät jatkuvasti kasvattamaan voittojaan ja valtaamaan suuremmat osat markkinoista. Näin ollen sosiaaliseen uusintamiseen, eli ihmisten (erityisesti työvoiman) ylläpitoon ja uusintamiseen menevät resurssit (palkat, sosiaalietuudet, palkkatyön ulkopuolinen aika, julkiset palvelut jne.) ovat väistämättä pois yritysten voitoista.
Tällaista kapitalismin analyysia en ole vielä Raworthilta nähnyt. Eikä tietysti kaikkien tarvitsekaan lähteä aina samoista lähtökohdista, mutta itselleni sulautuvan kansantalouden malli jää tästä syystä hiukan irralliseksi. Kun Raworth kritisoi Samuelsonin kuvaa kansantalouden kiertokulusta muusta yhteiskunnasta irralliseksi esitykseksi, jää mielestäni Raworthin mallissa näkymättömiin kapitalistisen järjestelmän mukanaan tuomat jännitteet. Nämä jännitteet kuitenkin vaikuttavat niihin mahdollisuuksiin, joita esimerkiksi hoivan järjestämiselle tai maapallon kannalta kestävälle kehitykselle nykyjärjestelmän puitteissa on.
Sekä sosiaalisen uusintamisen näkökulma että Raworthin sulautuva kansantalous lähtevät kysymyksestä ihmisten tarpeiden tyydyttämisestä. Mielestäni se on hedelmällinen lähtökohta toisenlaisen järjestelmän ajattelemiselle, kun halutaan haastaa nykyinen voittojen kasvattamisesta lähtevä tapa ajatella taloutta. Kuitenkin edelleen näen tarpeellisena asettaa ihminen vain lajiksi muiden joukkoon ja pohtia tulevaisuutta siitä näkökulmasta. Mutta nyt on aika palata donitsitalouteen ja jatkaa kirjan kahlaamista eteenpäin.
Kirjoitussarjani teoksesta Donitsitalous: Seitsemän tapaa ajatella kuin 2000-luvun taloustieteilijä jatkuu. Aikaisemmat osat luettavissa:
Donitsitalous haastaa totuttuja tapoja ajatella taloutta
Donitsitalouden päämääränä inhimillinen hyvinvointi kukoistavassa elämän verkostossa
Hellää hoivaa Helsinkiin! 