Luvussa 5 Luo distributiivisia rakenteita Kate Raworth osoittaa, että taloustieteissä ja politiikassa suosittu ajatus siitä, että talouden kasvu aina lopulta pienentäisi tuloeroja ei pidä paikkansa. Menestyäkseen kansantalouksien ei ole välttämätöntä käydä kasvavien tuloerojen polkua, lisätä rikkaiden vaurautta ja kurjistaa köyhiä, jotta lopulta kaikkien toimeentulo paranisi. Trickle down -ilmiöksikin nimetty varallisuuden ”tihkuminen” alempiin tuloluokkiin ei saa empiiristä vahvistusta.
Toinen kysymys tietenkin on, mikä ongelma suurissa tuloeroissa on? Raworth perustelee näkökulmaansa taloudellisen eriarvoisuuden vaikutuksesta yhteiskuntien hyvinvointiin. Eriarvoisimmissa yhteiskunnissa on suuremmat ongelmat, myös ympäristön näkökulmasta.
Tässä näkyy se, keiden ehdoilla ja mistä näkökulmasta näitä keskusteluja käydään. Täytyy perustella, miksi tuloerot ovat huono asia. Eikö kysymyksen voisi kääntää, miksi pitäisi olla suuria tuloeroja? Voin arvata oikeistolaisten vastauksen tähän, mutta saisivat he joskus myös nähdä vaivaa ja perustella omia aivoituksiaan.
Jos tuloeroihin ja varallisuuden kasautumiseen halutaan puuttua, Raworth kehottaa ottamaan mallia luonnossa esiintyvistä verkostoista, joille ominaista on monimuotoisuus ja hajautettu rakenne. Hän hahmottaa 1900-luvun jälkipuoliskolla kansallisella tasolla kolme eri tapaa puuttua tulonjakoon: progressiivinen verotus ja tulonsiirrot, minimipalkan kaltaiset työmarkkinasuojat sekä julkiset palvelut.
Tulonjaolla on suuri merkitys ihmisten elämään, mutta se ei kuitenkaan poista taloudellisen eriarvoisuuden juurisyitä. Sitä varten on puututtava myös varallisuuden jakautumiseen, Raworth toteaa. Hän näkee erityisesti maanomistuksen, rahan luomisen, yrityssektorin, teknologian ja tiedon alueina, joissa on mahdollisuuksia jakaa varallisuutta uudella tavalla.
Raworth mainitsee ohimennen uskovansa arvon syntyvän työstä. Viime vuosikymmeninä työn tuottavuuden kasvu ei ole siirtynyt palkankorotuksiin. Näin ollen ongelma hänen mukaansa on se, että tällä hetkellä syntyneen arvon jakaminen tehdään itse työstä kaukana olevien osakkeenomistajien etua ajatellen. Ratkaisuna Raworth näkee erilaiset osuuskuntatyyppiset ratkaisut yritysten tulevaisuutena.
Raworth hahmottelee myös robottien yhteisomistusta ja kritisoi nykyistä patenttijärjestelmää. Kaiken kaikkiaan hänellä on hyvä näkemys siitä, että ratkaisuiden täytyy olla globaaleja eikä vain oman kansakunnan edun ajatteleminen auta. Silti tulee mieleen muutama asia, jotka tuntuvat niin itsestään selviltä, että ehkä hän ottaa niihin kantaa vielä myöhemmin:
1) Missä on hoiva? Hahmotellessaan donitsitalouden pohjalta uudenlaista yhteiskuntajärjestystä Raworth keskittyy paljon esimerkiksi teknisiin ratkaisuihin, luovuuteen ja innovaatioihin. Itse kaipaisin paljon enemmän puhetta arkisesta hoivasta, joka pitää kaiken muun liikkeellä.
2) Missä on valta? Raworthilla on paljon ideoita niin verotukseen kuin omistamiseenkin liittyen. En ihan käsitä, millä hän kuvittelee esittämiensä muutosten menevän läpi, jos ongelmana nimenomaa on se, että nykyinenkin järjestelmä on luotu harvojen etuja ajatelleen vahvemman voimalla.
3) Missä on dekolonisaation prosessi? Edellisiin liittyen, Raworthin täysin kritiikitön suhtautuminen kehitysapuun ja esimerkiksi työn perässä maasta toiseen muuttamisen tuomien tulovirtojen rooliin eri alueiden kehityksessä sivuuttaa täysin kysymykset globaalin pohjoisen valta-aseman purkamisesta sekä globaalista hoivakriisistä.
Lueskelin tätä lukua aika väsyneenä ja kiinnostus lopahti kesken eli ehkä kritiikkini ei ole perusteltua tai oikeaan osuvaa. Toivon joutuvani näiden kysymysten kanssa kasvotusten Donitsitalous-kirjan seuraavissa luvuissa.
Hellää hoivaa Helsinkiin! 