Ihan ensimmäiseksi kiitokset minua ja Feminististä puoluetta äänestäneille! Haluaisin olla ihminen, jolle oma äänimäärää ei ihmeemmin merkitse. Sen sijaan olen ihminen, joka on 81 äänestä todella otettu ja kiitollinen.
Olen vetkutellut tämän julkaisun kirjoittamista ja odotellut, että ajatukseni vaalituloksen osalta jäsentyisivät paremmin. Huomaan kuitenkin jo siirtyneeni aktivismihommissa eteenpäin ja haluan jättää vaalit taakse. Tässä siis muutamia hajanaisia huomioita kuun alussa käydyistä eduskuntavaaleista.
Taktinen äänestäminen
Ennen vaaleja oli (poikkeuksellisen?) paljon puhetta taktisesta äänestämisestä, jolla pyrittiin ennakoimaan tulevaa suurimpaa puoluetta eduskunnassa ja hallituksen muodostumista. Itse törmäsin lähinnä vihervasemmistolaisesti ajattelevien ihmisten pohdintaan siitä, äänestääkö SDP:tä Vasemmistoliiton tai Vihreiden sijaan. Keskustelussa pieninä puolueina siis näyttäytyivät eduskunnassa olevat, vähemmän kannatusta keränneet puolueet.
Pienpuolueet, jotka ovat eduskunnan ulkopuolella, jäävät vähemmälle huomiolle ennen erilaisia vaaleja aina, mutta tällainen taktista äänestämistä koskeva keskustelu ajaa niitä entistä enemmän marginaaliin.
Läpi menneet
Pienpuolueiden näkyminen tai näkymättömyys liittyy siis siihen, kuinka demokraattisesti vaaleja käydään. Edustuksellisesta demokratiasta kai yleisesti halutaan ajatella, että siinä kellä tahansa on mahdollisuus lähteä ehdokkaaksi ja kansa sitten valitsee ehdokkaisen joukosta pätevimmät.
Eduskuntavaaleissa valituksi tulleilla keskimääräinen vaalibudjetti on kymmeniä tuhansia euroja. Nyt eduskuntaan valituista yli puolet ovat myös alue- ja kunnanvaltuustoissa.
Vaikka rahalla ei voi paikkaansa ostaa, nykyjärjestelmässä valta keskittyy ja sen kahvaan pääsee todennäköisemmin, kun on rahaa.
Ei tuntuisi kovin radikaalilta vaatimukselta asettaa vaalibudjetteihin katto, vaalirahoituksestahan täytyy jo nykyisellään pitää kirjaa ja ilmoittaa se Vaali- ja puoluerahoitusvalvontaan. Lisäksi voitaisiin edellyttää, että kunta-, alue- ja eduskuntavaaleissa valituksi tulevat pitäisivät aina kerrallaan hallussaan vain luottamustehtävää vain yhdellä tasolla.
Kansalaisvaikuttaminen
Oikeiston voitto eduskuntavaaleissa sai monet esimerkiksi ilmastokriisistä tietoiset ihmiset liittymään sankoin joukoin heti seuraavalla viikolla eri liikkeisiin ja järjestöihin. Ja tämähän on mainio juttu. Parlamentaarinen toiminta ei tule ratkaisemaan yhtäkään nykypäivän ongelmaa ilman, että taustalla on laaja paine kansalaisyhteiskunnalta.
Viime kaudella demareiden ja vasemmistoliiton hallituksessa oleminen tuotti varsin kyseenalaisia päätöksiä, kuten hoitajien pakkotyölain, jolla heikennettiin heidän oikeuttaan lakkoon. Kansalaisvaikuttamista tarvitaan siis aina, mutta oikeistohallituksen pelossa se ehkä näyttäytyy selkeämmin.
Oma kärkeni kansalaisvaikuttamisessa ja aktivismissa on pyrkiä tekemään siitä yhä saavutettavampaa yhä useammalle. Pienen uupuneiden aktivistijoukon sijaan toivon jatkossa näkeväni kansalaisvaikuttamisen osana yhä useamman arkea pienenä, mutta pitkäjänteisenä puuhasteluna.
Esimerkiksi yksi aikaan ja paikkaan sitomaton vaikuttamisen muoto on allekirjoittaa mielestään hyviä kansalaisaloitteita. Tällä hetkellä loppukiriä kaipaa Metsien puolesta -kansalaisaloite, jossa esitetään sellaisia uudistuksia metsälakiin, jotka asettaisivat metsien käytön taloudellisen käytön ekologisen kestävyyden raameihin. Oma allekirjoitus on hyvä ja jos voi jakaa aloitetta ja kannustaa muita allekirjoittamaan, alkavat nimet kertyä.
Hellää hoivaa Helsinkiin! 